perjantai 23. tammikuuta 2015

Samaa opetusta kampusopiskelijoille ja etäopiskelijoille

Yksi mielenkiintoinen esitys oli Islannista, Bilfröstin yliopistosta, joka kouluttaa johtajia. Siellä oli siirrytty etäopetuksen hyödyntämiseen, jottei samaa opetusta tarvitse järjestää sekä kampuksella oleville että etäopiskelijoille. Se ei selvinnyt keitä nämä etäopiskelijat ovat. No anyway, luennot oli siirretty verkkoon ja kampuslähiopetuksessa keskitytään vuorovaikutukseen, tiedon analysointiin ja suorittamiseen (assignments).
Etäopiskelijoille järjestetään intensiiviviikonloppuja.
Parhaillaan keskustellaan yhteistyöstä kahden yliopiston kanssa, jotta joitakin samoja kursseja voitaisiin tarjota niidenkin opiskelijoille.
Takana vahva IT-yksikön tuki ja välineistön lisäksi koulutusta/tukea sekä opiskelijoille että opettajille.
Käytössä mm. Lync ja office 365 vuorovaikutuksen mahdollistamiseksi. Shared screens, file sharing, black board, polls and users can record off meetings.

Esitys josta hyvät slidet tarjolla. Se oli muuten noissa HE technology sessioissa ongelma ettei siellä suurimmassa osassa esityksiä ollut mitään mitään slideja. Edes avainsanat olisivat helpottaneet seuraaamista.

Tutustumismatkalle Islantiin? :)

Kotimatka

Kello on paikallista aikaa hieman yli kuusi aamulla. Kotimatka alkaa.

torstai 22. tammikuuta 2015

Hamleys

Kävimme illalla seikkailemassa Hamleys-lelukaupassa Regan Streetillä. Lelukauppa oli aivan uskomaton - seitsemän kerrosta leluja! Metrolla liikkuminen alkaa jo sujua. Vaihdotkin menevät jo ihan mukavasti.

Jack Andraka

Tänään esiintyi yksi BETT-messujen pääpuhuja Jack Andraka Yhdysvalloista. Hän on iältään vasta 17-vuotias, mutta voittanut useita kansainvälisiä palkintoja matematiikassa ja ollut rouva Obaman vieraana. Jack Andraka puhui oppijan matkasta.
Yksi dia Marc Prenskyn esityksestä.

Marc Prensky:The world needs a new curriculum
Jossa opitaan
* Effective thinking
* Effective action
*Effective relationships
*Effective real word accomplisment


 
Olen tänään kuunnellut jo kolme puheenvuoroa, joissa korostettiin maailman muuttumista ja sitä, kuinka koulutuksen tulisi myös muuttua. Teknologian hyödyntämistä opetuksen uudistamisessa korostettiin kaikissa puheenvuoroissa. Tämä tietysti selvää, koska puhujat olivat eri yritysten johtajia, joten puheenvuorot samalla mainoksia. Jäin kaipaamaan enemmän konkretiaa siitä, miten teknologiaa voisi hyödyntää opetuksen uudistamisessa. Mutta vielä on messupäivää jäljellä...

Luovuus kukkii




Huh, onpa täällä kaikkea tarjolla. Piipahdus erkkateemaan aamulla eli englantilaiseen uuteen SEN-systeemiin, ks. https://www.gov.uk/government/publications/send-code-of-practice-0-to-25
 
Erkkalaisille lisää kuvia ja esitteitä myöhemmin.
 

Oppimisen ilo yleisenä teemana

Useissa esityksissä on korostettu oppimisen iloa, mukavan oppimisympäristön merkitystä ja positiivisuutta. Opettajan asenne ja rooli tässä merkityksellistä. Oppimisen kulttuurin muutos menossa niin oppilailla kuin opettajillakin.
Ulkoa oppimisesta ongelmia ratkaisevaan yhteisölliseen oppimiseen teknologiaa hyödyntäen oli mielestämme Applen (Vice President of Education) John D. Couchin ydinsanoma.
Katja ja Minna
Samojen haasteiden parissa kamppaillaan myös muualla: opiskelijoiden sitoutuminen verkko-opintoihin ja ajan varaaminen opiskeluun.

Margaret Cox (rofessor of Information Technology in Education in both The Department for Education and Professional Studies and The Dental Institute at King's College London, University of London and Professorial Fellow at the University of Melbourne) korosti, miten verkko-opintojen alussa on painotettava, että opiskelijan tulee käydä koko oppimispolku. Opiskelija ei voi hypätä suoraan alusta loppuun käymättä läpi välivaiheita. Tämä vaatii opiskelijalta sitoutumista ja aikaa. 

Eilen shoppailemassa

Elinan kanssa suuntasimme eilen ostoksille. Suosittelemme tätä muillekin: Westfield Stratford City shopping centre in London. Ehdimme illalla kiertää siitä vain osan....Ja metrollakin kuljimme jo ihan ilman karttaa :)  Jos joku muu haluaa sinne, niin vihreää (District) linjaa itään Mile Endiin, jossa vaihto punaiselle (Central) linjalle itään ja sillä Stratfordin asemalle.

Pedagogiikka on tärkeintä


Anthony Salcito, Microsoftin koulutukseen keskittynyt varajohtaja korosti puheenvuorossaan teknologian mahdollisuuksia leikillisyyden ja yhdessä oppimisen kautta. Teknologia voi innostaa oppimiseen, ja mahdollistaa leikillisyyden ja kokeilujen kautta muutoksen, joka on oppimisen ydin. Ydinsanoma kuitenkin oli: ”pedagogy first!”


Toinen päivä -miten muuttaa käytöstä?


Hear from our experts:
  • Supporting staff as technology changes pedagogy- providing digital skills training and building a local culture around e-learning
  • How they have motivated and trained their peers to maximise the full potential of technology and VLE to improve student engagement and attainment
  • Their journey and lessons learnt when going through this culture change – top tips




Uusi päivä messuilla alkamassa. Kulku Excel-areenalle sujui jo kuin vanhoilta tekijöiltä. Olemme oppineet myös asema- ja porrasetiketit :)

keskiviikko 21. tammikuuta 2015

Metro

Täällä Lontoossa on melkoinen metroverkosto. Kävimme eilen koko porukalla tutustumassa metroverkkoon. Seikkailimme metrossa ja metropysäkeillä useita tunteja päätyen Sohoon, jossa kävimme syömässä. Takaisin tulo Sohosta sujui jo huomattavasti paremmin kuin menomatka, jolloin oli pientä hässäkkää koko ajan alkaen lippujen ostosta.

Näytteilleasettaja

BETT-messuilla tapasimme tämään muitakin suomalaisia. GraphoGame (Ekapeli) on yksi näyttelleasettajista professori Heikki Lyytisen johdolla. GraphoGamen osasto löytyy E55. Lontoossa olijat: kannataa käydä tutustumassa osastoon.

Wikipedia

Teknologian visionääri, Jimmy Wales tunnetaan parhaiten Wikipedian perustajana. Wikipedia on vapaa tietosanakirja. Jimmy Walesin mukaan tärkeää olisi luoda maailma, jossa jokaiselle annetaan vapaa pääsy kaikkeen ihmiskunnan tietoon. Tähän ajatukseen liittyy myös Wikipedian kehitystyön alkaminen useita vuosia sitten. Walesin mukaan Wikipedia on maailman viidennksi ladatuin sivusto. Wales kertoi, että suurin osa Wikipedian käyttäjistä on miehiä. Käyttäjien keski-ikä on 26 vuotta.

The role of Technology in Transforming Education

Aiheesta puhumassa Anthony Salcito from Microsoft

On erilaisia laitteita, mutta kuinka siirtyminen niiden käyttämiseen kouluissa sujuu? Anthony puhui siirtymästä ja mm. siitä, millainen kulttuuri kouluissa on tämän suhteen. Ollaanko avoimia kokeilemaan uutta? Liisan kanssa totesimme, että avoimessa yliopistossa ainakin ollaan.
Hän puhui myös muutoksen positiivisuudesta ja siitä, että oppimisesta voi tehdä hauskaakin. Hän kiteytti esityksensä siihen, että uudet menetelmät parhaimmillaan innostaa oppimiseen.

Esityksessään hän nosti esille Skypen käytön opetuksessa (esimerkkinä alakoulun oppilaat, jotka olivat yhteydessä eri maiden oppilaisiin ja oppivat samalla uutta toisista kulttuureista)

Lisäksi hän esitteli Office Mix:n (interaktiivinen PowerPoint-esitys) ja Office Sway:n (voi jakaa esim. kuvia, esityksiä ja twiittejä). Näihin voisi palata vielä kotipuolessa uudelleen. Molemmista löytyy lisätietoa googlettamalla, jos joku kiinnostui.


Piknikillä

Mitä yliopistot tekevät väärin sosiaalisen median suhteen?

Tämä kysymys esitettiin Assessing the role of social media in higher education -paneelin esiintyjille. Vastauksia olivat mm: Pelko ja varovaisuus: etenkin johdon pitäisi rohkaista ja myös näyttää mallia kokeiluihin. Yliopistotason sosiaalisen median pelisäännöistä (policy) oltiin vähän eri mieltä. Toinen kaipasi niitä, toinen koki rajoittavaksi ja pelkäsi että eivät päivity tarpeeksi. Mobiilikäytön lisäämistä haluttiin korostaa. 

Otsikko olisi mielenkiintoinen keskustelunaihe porukalla
Jimmy Wales- Wikipedia guru
The new paradigm of open access to information
Kaikki opiskelijat käyttävät wikipediaa. Opettajan tehtävänä opettaa medialukutaitoa, mediakriittisyyttä.
O
Tässä vielä kuva sir Bobista.

Voiko tviittaamalla opettaa yliopistossa?

Rosie Miles (Reader in English Literature and Pedagogy at the University of Wolverhampton) kertoi kokemuksistaan twiittaamalla opettamisesta. Twiittien avulla kurssin sisällöistä ja opetusta on mahdollista tehdä opiskelijoille kiinnostavaa. Mutta millaisen haasteen se asettaa opettajalle?
Bett käynnistyi Sir Bob Geldofin innostavalla ja idealistisellakin puheenvuorolla. Ydinsanoma ajatusten kohtaamisesta kulttuurisella ja kielellisellä tasolla oli helppo allekirjoittaa. Koulutuksen, neuvonnan ja henkilökohtaisen ohjauksen merkitys korostui. Teknologiasta ei ole hyötyä, mikäli kohtaamisen lähtökohta ei toteudu.
Katja, Auli, Minna ja Heljä
The changing landscape of technology in HE:

Toni Sant aloitti kyselemällä wikipedian käytöstä.Yleisöstä kaikki olivat käyttäneet wikipediaa, mutta päivittäminen tai muiden osien käyttö oli selvästi vähäisempää. Opetusvälineenä wikipedian ja wikimedian tarjoamien sovellusten käyttö oli vähäistä.

Paul Clark ja Simon Nelson nostivat esiin moocit. Myös Peter Nelson nosti esiin joustavat ja avoimet aineistot, jota opiskelijat vaativat yhä enemmän. Sähköiset avoimet "kahvilat" tms. tulevat lisääntymään, joissa opiskelijat voivat tulla kyselemään ja tapaamaan opettajia. Ohjelmat ovat kuitenkin vielä kalliita ja yliopistoilla ei ole näitä vielä laajasti käytössään...
Erlaiset joustavat opiskeluympäristöt ja ojelmat tulevat muuttumaan ja antavat uudenlaisia mahdollisuuksia. Yliopistojen täytyy ymmärtää, että resurssointi uuteen ja opiskelijoille vapaisiin ympäristöihin on tulevaisuuden opetukseen sijoittamista! Opiskelijat eivät tule ostamaan kalliita appseja, vaan yliopiston tulee tarjota ne opiskelijoilleen.

Opetusmateriaalien tulee olla laadukkaita ja selkeitä. Verkko-opetus ei ole pelkästään luentotallenteiden jakamista, vaan kurssiin tulee liittää oppimiskokemuksien kautta tapahtuvaa toimintaa.

Kaikki opiskelijat eivät käytä opetusmateriaaleja samalla tavalla vaan poimivat itselleen soveltuvat osat ja käyttävät niitä eri tavoin. Materiaalien tulee siis olla kaikkien saatavilla! Muutos tulee tapahtumaan parin vuoden sisällä.

Ensimmäinen luento

BETT-messut starttasivat käyntiin. Ensimmäinen luento on käynnissä. Ensimmäisellä luennolla sivutaan Wikipediaa. Täältä jatkamme kuuntelemaan itse Wikipedian kehittäjää.
Excel-areenalla messut käynnistymässä. HE-luentotila on yllättävän pieni, joten istumapaikka varattava hyvissä ajoin. Nyt odotellaan ensimmäisen puhujan aloitusta Pink Floydin soidessa taustalla...

tiistai 20. tammikuuta 2015

Matkalla hotelliimme Grande Tower Bridgeen näimme useita lasiseinäisiä toimistorakennuksia ja avotoimistotiloja. Uusia ideoita Ruusupuistoon heräsi...

Lähtöportilla

Vähäksi aikaa laitteet lentotilaan. Lähtöportilla :)

Olemme matkalla kohti Vantaan lentokenttää... Ensimmäisestä kommenlluksesta olemme jo selvinneet - ajoimme Katin pysäkin ohitse. Nyt kaikki ovat kyydissä ja matkamme jatkuu.